maanantai 15. elokuuta 2011

Oskari 'The Killer' Hifkiin!

Koska Granlundin veljeksiä lukuun ottamatta Hifkin rosterista puuttuu kunnollinen fyysinen pelote, on hippi päättänyt soittaa Matikaiselle ja Nybondasille neuvotellakseen The Killerille sopimuksen ensi kaudeksi.

Vietimme lauantaina hyvän ystävämme esikoislapsen syntymän johdosta varpajaisia ja loppuillan nakkikioskikeskustelujen sekä tapahtumien perusteella The Killer vakuutti Hipin sopimuksen tarpeellisuudesta. Näitä tapahtumia valottavasssa raportissaan Hippi joutuu ottamaan kantaa myös eri lajien filosofiaan.


Tarina ei ole fiktiivinen mutta yksityisyyttä suojellakseen Hippi käyttää henkilöistä tekaistuja nimiä. Tarinassa esiintyvät The Killer (sähly), Serkku (urheilusponsorointi), Hippi (koripallo) sekä Sapkon edustuksessa merkittävässä roolissa viime kaudella nyt Mikkelin Jukureihin siirtynyt jääkiekkoilija (jääkiekko) sekä tämän kaveri (jääkiekko?). Jos joku vahingossa jotenkin tunnistaa tarinan henkilöt, niin Hippi pyytää ettei asioista puhuta niiden oikeilla nimillä.

Ilta oli ollut mitä mukavin. Ravintoloiden sulkeuduttua päätti varpajaisryhmä vetäytyä nakkarilla nauttimaan iltapalan, jonka jälkeen oli tarkoitus vetäytyä yöpuulle. Ryhmämme oli saanut ostettua iltapalansa ja nautti sitä leppoisan keskustelun merkeissä.
Paikalle saapui myös Sapkon edustuksessa merkittävässä roolissa viime kaudella nyt Mikkelin Jukureihin siirtynyt jääkiekkoilija (myöhemmin tarinassa Hoki) ystäviensä kanssa. Innokkaana jääkiekon ja ennen kaikkea paikallisjoukkueen kannattajana The Killer ilmaisi yllättäen paheksuntansa naapurikaupungin joukkueeseen siirtyneelle Hokille. Hoki ei tykännyt entisen faninsa mielipiteestä, mistä seurasi nakkikioskilla yleensä yömyöhällä käytävä kovaääninen keskustelu.
Hippi yritti vaikuttaa keskusteluun kertomalla kaikille osapuolille, että The Killerillä oli oikeus fanina mielipiteeseensä ja Hokin pitäisi Hipin käsityksen mukaan ammattiurheilijana ymmärtää siirrosta johtuva fanien ärtymys sekä ottaa asia ennemminkin kehuna ajatellen The Killerin pitävän Hokia arvokkaana pelimiehenä kotikaupungin joukkueelle ja jonka turhautuminen nyt vain purkautuu hivenen väärällä tavalla.

The Killer on fyysinen pelote. Hänen maskuliinista, lukuisissa vitosdivarin sählypeleissä kovettunutta varttaan katsellessaan, jokainen tajuaa tuon miehen jaksavan nostaa maasta sählymailansa. Hoki, Hipin käsityksen mukaan ammattimies Mestiksestä, joutui siis turvautumaan haasteen edessä siihen, minkä vain kovassa kulttuurissa, treeneissä ja peleissä keitetty pelimies parhaiten osaa.... väkivaltaan.. puolustaen itseäänsä, kunniaansa, vanhaa ja nykyistä seuraansa, omaa maalia, nuuskapurkkiaan sekä poikaa.
Hoki korjasi ryhtiään ilmoittaen The Killerille että nyt tuli turpaan. Ennen kuin dramaattinen tilanne karkasi käsistä, kaivoi Hoki taskustaan kuitenkin puhelimen ja ilmoitti soittavansa ensin kuitenkin kaverit paikalle (epäselväksi jäi ketä nämä kaverit olisivat olleet, entisen vai nykyisen seuran ykkösviisikko?).
Onneksi tilanne meni nopeasti ohi ilman fyysisiä vahinkoja Hokin kaverin (ilmeisesti jääkiekko) pyytäessä Hokia laittamaan puhelimen takaisin taskuunsa ja seurueen poistuttua pikaisesti paikalta  kirkon mäen suuntaan urheilusponsorin kannustaessa kuumeisesti vieressä.

Tämä pisti Hipin miettimään? Kun tuolta telkusta katselee lätkämatseja, niin siellä ne aikaisemmin oranssitakkiset ukkelit selittävät lätkän olevan sellainen peli, missä jokaisella teolla on seuraus. Jokaisen on oltava itse valmis kantamaan vastuu tekemisistään ja puheistaan. Jos pelaat kovaa, niin voit odottaa muidenkin pelaavan kovaa? Toisaalta se on sitten kuitenkin varmaan niin, että viime kädessä se on joukkuepeli, koska Hoki, tuo Hipin käsityksen mukaan ammattimies Mestiksestä, halusi paikalle joukkuetoverit The Killeriä rauhoittamaan. Sählyssä ja koriksessahan tunnetusti fysiikka ja väkivalta eivät ole niin merkityksellissä roolissa, noissa lajeissa kunnia- ja alueloukkaukset hoidetaan yleensä puhumalla ja tuomarien avustuksella sekä lajiliittojen kurinpitokomiteoissa.
Syy miksi Hippi tätä niin kovin pohdiskelee on se, että The Killerillä ja Hipillä on kummallakin pieni poika ja nyt pitäisi miettiä harrastus missä kasvatetaan pojista miehiä?

Tästä päästäänkin vielä siihen, että The Killerin arvostus Hipin silmissä nousi uusiin ulottovuuksiin. The Killer on mies, jonka aisoihin panemiseen tarvitaan viisikollinen miehiä Mestiksestä  Hippi on iloinen ja ylpeä ollessaan The Killerin kaveri! Hippi tietää, että The Killerin esimerkeillä pienestä pojasta kasvaa hieno mies.

Toivottavasti Hippi saa vakuutettua myös Nybondasin ja Matikaisen siitä selkärangasta, mitä täältä idästä löytyy....

1 kommentti:

  1. Hmmm... SapKo näköjään kaatoi Jukurit tänään 3-1? Mitähän tästä pitäisi päätellä?

    VastaaPoista