Esipuhe
Hippi on ollut hiljaa todella pitkään. Siis blogissa... Hippi on ollut niin saakelin väsynyt maailman menoon, ettei ole jaksanut puuttua maailmanjärjestyksessä vallitseviin epäkohtiin, ei niitä kuntoon saada kuitenkaan... suoraan sanottua Hippiä on meininki vituttanut todella rankasti ja taisteluväsymys on nikertänyt sekä moraalia että lietsonut tappiomielialaa! Hippipolo ei ole jaksanut ilmaista itseään...Talvivaara, Sipilä, Terrafame, Yle, valtion liikenneverkoston yksityistäminen, Lemmy, Sabbathin viimeinen kiertue, junnujen MM-kisat, Berner, mp-vero, venevero, lumeton talvi nelivetoautolla, OKL, Macin liitäntöjen poisto, öljypoltin paskana, pesukone paskana, Savonlinnan jouluvalot, Nummelan jouluvalot, orava lintulaudalla, orava ulko-ovella, orava kodinhoitohuoneessa, Teeman lopettaminen ja punamustat jigit linnanvirrassa kiinni pohjassa... vittu mitä paskaa! Ei tätä normaali mies määräänsä enempää kestä!
Miksi Kaj Turuselle?
Kansanedustaja Kaj Turunen on yksi niistä harvoista kansanedustajista, jonka Hippi tuntee jollain tavalla niin kuin oikeesta elämästä. Tai siis silleen, että moikka, jos kadulla nähdään... ei silleen että saunotaan yhdessä... vielä... Hippi on muutamaan otteeseen yrittänyt käydä periaatteellista mielipidekeskustelua kansanedustaja Kaj Turusen kanssa snadisti populistisien Facebookin statuspäivitysten tiimoilta mutta huonolla menestyksellä... Hipin keskustelunavauksiin ei vastaa kuin kaiku. Hipin elättelemä toive rakentavasta yhteiskuntapoliittisesta keskustelusta on aina kääntynyt Hipin tylsäksi monologiksi... ei sinällään mikään yllätys, näin Hipille käy kaikissa keskusteluissa... joten lienee sama vaikka Hippi jatkossa keskustelisi yksin itsensä kanssa omassa blogissaan... vittu näitä kuitenkaan kukaan lue.
Hipille on siis kysymyksiä, joihin Hippi haluaa vastauksia! Hippi kohdistaa nyt kysymykset avoimessa kirjeessään tuntemalleen kansanedustajalle. Lisäksi Hippi on tulkinnoissaan päätynyt siihen, että kansanedustajan edustama valtapuolue on muutenkin melko suurelta osalta ollut myötävaikuttamassa Hippiä harmittavien ongelmien syntyyn... tämänkin seikan valossa kysymysten kohdistaminen kansanedustaja Kaj Turuselle on Hipin mielestä järkevää... tai siis järkevintä olisi taas varmasti olla kysymättä mutta kun käsi toimii päätä nopeammin...
Avoin kirje kansanedustaja Kaj Turuselle
Hyvä kansanedustaja Kaj Turunen!
Hippiä (anteeksi itsestäni kolmannessa persoonassa puhuminen, tuntuu jotenkin juhlavammalta (vai mitä HintsaHintsa?) ja lisäksi se on ollut blogin tapa) kiinnostaa kovasti tietää perustelut muutamaan tehtyyn tai tekemättä jätettyyn poliittiseen päätökseen, lakiin tai käyttämättä jätettyihin mahdollisuuksiin yhteiskuntavaikuttamisessa.
Kansanedustajana Teillä on kuitenkin mahdollisuus edes yrittää, varsinkin kun harteillenne on aseteltu useita merkittäviä luottamustehtäviä.
Lainaus kotisivuiltanne :
Toisella kaudellani eduskunnassa olen talousvaliokunnan puheenjohtaja, suuren valiokunnan varajäsen, sosiaali-ja terveysvaliokunnan varajäsen, Suomen Teollisuussijoitus Oy:n sijoitusneuvoston jäsen ja saaristoasianneuvottelukunnan varapuheenjohtaja. Minut valittiin myös kansanedustajajäseneksi seutukaupunkiverkostoon.
Eduskuntatyön kautta haluan olla vaikuttamassa erityisesti nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn, työllisyyden hoitoon, eläkeläisten ja omaishoitajien aseman parantamiseen sekä pienyrityksien ja vastuuta itsestään kantavien ihmisten mahdollisuuksien avaamiseen "lievän yrittämisen" mallilla. Alueellinen tasa-arvo ja maakuntien työllisyyden edellytyksien parantaminen ovat minulle myös hyvin tärkeitä.
Minulle tärkeimpiä asioita elämässä ovat tasa-arvoisuus, oikeudenmukaisuus ja jokaisen ihmisen mahdollisuus vaikuttaa sekä ohjata omaa elämää.Ensimmäinen Hipin kysymys koskee Perussuomalaisten (myöhemmin persut) taikakorttia eli ajoneuvoverotusta ja siitä sujuvasti johdettua siirtymistä mp- ja veneveroon. Seuraava Hipin ajatusleikki on puhdasta spekulaatiota mutta siitähän Hippi tykkää... fiktiivista proosaa lukijoille.
Koska suurin osa äänensä persuille antaneista omistaa henkilöauton tai pari, niin luonnollisesti kansanedustajapaikan varmistamiseksi persut laativat vaalistrategiaan lupauksia autoveroihin kohdistuvista huojennuksista. Vaalilupauksena erinomainen ja äänet tuli, mutta mitenkäs sitten kävikään? Toimitaan kuten kunnon populisti toimii ja pannaan perseelleen suhmuroitu kuvio muitten syyksi... vitut tästä mitään tule kun muut sotkee. Perään vielä pikkunäppärä sumutus Helsingin apulaiskaupunginjohtajan palkkakatosta ja persujen aktiivisuudesta moisen luomisessa niin johan saadaan saatana sawolainen autoileva väki hiljaiseksi. Autovero poistuu heti kun suvakille pannaan palkkakatto Helsingissä!
Välihuomio1; tämä sawolainen autoilu ei kosketa minua, koska asun pääkaupunkiseudulla eli en äänestänyt Teitä, joten osaltanne en koe tulleeni petetyksi vaalilupauksissa.
Välihuomio2; en äänestänyt etelässä persuja vaan jotain ihan muuta ja päin persettä meni sekin valinta... musta pekka jäi käteen.
MP-vero
Tämä autoverotus ei ole Hipin murhe, tuo toimikoon johdantona seuraavaan ajoneuvoasiaan. Tiedän, että osa äänensä Teille antaneista äänestäjistä ajaa moottoripyörällä ja omistaa sellaisen. Nyt edustamanne puolue on ollut vahvasti myötävaikuttamassa systeemiin, mistä ovat kotisivuiltanne lainaamani arvot vähän vitun kaukana.
Timo Soinin itse kommentoi asioita Suomen Uutisissa:
Omaishoidon tuki parani, se saatiin hallitusohjelmaan ja se meni läpi. Solidaarisuusvero nousee, pääomavero nousee ja ökyveneet ja vesiskootterit pannaan verolle. Tuulivoiman tuki laskee. Paskalakiin saatiin merkittävät huojennukset, Soini listasi perussuomalaisten saavutuksia.
Suomi on sellaisessa jamassa kuin on ja merkittävin saavutus on perkele paskalaki??? Hippi ei vaan ymmärrä???
Takaisin prätkiin.... Jatkossa motskarille räpsähtää 150 euron vuotuinen vero. Tämä, kuten arvokkaan puheenjohtajanne kommentoistakin voi lukea, ei ole mitään muuta kuin ideologinen asia, järjen kanssa tällä on hyvin vähän mitään tekemistä. Valtion (varsinkin Trafin) it-hankkeisiin tutustuttuaan tyhmempikin tajuaa, että tuo perkeleen vero ei tule kattamaan edes koko systeemin investointikuluja ja ylläpitoa. Varsinkin kun se tulee lisäämään byrokratiaa normien purkutalkoiden hengessä. Tuossa hyvä linkki, mihin kannattaa tutustua, jos asia kiinnostaa...
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2014/08/10/liikaa-virkamiehia-liikaa-palkkaa-liikaa-valtaa-liikaa-tuhlausta/
Ja kannattaa muistaa että Trafin kulut ovat vain osa totuudesta. Toki uusi vero ja sen kerääminen sekä seuranta tulevat työllistämään ison joukon muitakin viranomaisia.
Jatkoa seuraa... montako prätkää Suomessa on rekisterissä? Vuonna 2014 ennätykselliset noin 257 000 prätkää (joista tieliikennekäytössä 125 kuutioiset mukaan luettuna 239 000 pärrää).
Kun koko kuvio on niin vitun sekava, niin laskennan helpottamiseksi puhutaan nyt vaikka 250 000 verotettavasta prätkästä. Verotuloja tulisi siis vuodessa 37 500 000 euroa... hitto kun on paljon nollia, taitaa tulla tuosta 37,5 milliä. Talousvaliokunnan edustaja korjannee jos olen väärässä ja jos sattuu tän vahingossa lukemaan.
Välihuomio3; Hippi taitaa olla väärässä, ei edes Trafi pystyy törsäämään tuota summaa vuodessa tähän... kai?... heh Kaj?... hassu sanaleikki!
Vakuutusmaksut liikennekäytössä olevilta vuodessa olisi 230 000 kertaa... hmmm... pakollinen liikennevakuutus ilman bonuksia, riittääkö 1500 per vuosi? Motoristit hox! No, tonnillakin se olisi 230 000 000 euroa? Ilman bonuksia? Jos kaikilla olisi 70% bonus niin sitten se olisi vaan 69 000 000 euroa. Vakuutusmiehet, paljonko tuosta summasta vakuutusyhtiöt maksaa alvia? Hirvonen? Vai onko joku eri käytäntö vakuutuksissa? Tuloksesta ne ei varmaan maksa mitään, kun prätkien vakuutukset on todella halpoja suhteessa maksettuihin korvauksiin...
Uusia prätkiä 2016, jos Hippi statistiikkaa osasi tulkita oikein Trafin palvelun verorahoilla rakennettua helppokäyttöistä ja helppolukuista työkalua, oli 3100... onpa vähän? Mitä tuommonen keskivertouusimopo maksaa, 10 000 eskoa? Tuolla logiikalla 31 miltsiä. Kai ne prätkäkauppiaat kaikki verot noista maksaa... tai siis viime kädessä loppukäyttäjä?
Sitten noihin härveleihin ostetaan polttista... menovettä.. gasoa... niissäkin maksetaan kulutuksen mukaan veroa... tosin persut pitävät huolen että sen verottaminen tulee loppumaan! Tänks!
Ja jonkunhan niistä pitää huolehtia ja myydä varaosia... paitsi Hondiin kun ne ei kulu eikä hajoa. Ja Ducatteihin vähän enemmän kuin muihin... niin noistakin maksetaan veroa, ihan kaikessa... palkoissa, alveissa, tuloksissa... you name it! Paitsi Ducatin osissa kun ne on lähtökohtaisesti niin edullisia eli katteettomia että ei alvia kerry (hö! ihan kun joku Jenkkilän r&b laulajan taitelijanimi, Alvia Kerry)....
Niin... tuon 150 euron vuotuinen kerääminen ei vaan Hipin mielestä ole kokonaistaloudellisesti kovin viisasta. Tapetaan hauska harrastus ja sen ympärillä pyörivä toimiala ihan vaan sen takia että persuilla ei oo prätkiä... mikä on virheolettamus sekin, koska suurin osa pyörällä ajavista Hipin tutuista on syvällä sisimmässään persuja... Hippi on tajunnut tämänkin vasta äsken kiitos sosiaalisessa mediassa esitettyjen värikkäiden (vai oliko se vitivalkoisten) statuspäivityksien... Todennäköisesti logiikka ajattelulle on ollut siinä, että se on niin vitun hauska harrastus tuo moottoripyöräily että nehän nyt baikkerit maksaa ihan mitä vaan ilkeää pyytää tai määrätä eikä nämä verot tule vaikuttamaan kenenkään ostokäyttäytymiseen tai kulutustottumuksiin.
Paitsi että myynti loppuu, vähällä ajolla olevat harrastevehkeet poistetaan rekkarista tai uudet ja vanhat rekisteröidään jatkossa mukavuuslippumopoiksi Espanjaan. Ja kaikki tuo tappaa kaiken muun. Se on se härmäläinen kapinahenki ja talouden ahdinko mikä sen tulee aiheuttamaan.
Välihuomio4; ettei tämä vaikuttaisi Hipin ruikutukselta, niin mainittakoon että Hipillä ei ole ollut mopoa vuoden 2006 jälkeen.
Mutta onhan tuo melko koominen viritelmä... veroa veron perään... se nyt on tietysti maan tapa ollut aina... mutta reilun 35 millin takia?
Hipin vinkki: Moottoripyöräilyssä on muuten vielä yksi epäkohta mikä on korjattava heti. Etuosasta puuttuu rekisterikilpi, ei tuu kamerasakkoja. Sekös vituttaa kameratolppatyöryhmää kun liikkuva ja kohta tavalliset konstatkin on lopetettu... siis lakkautettu... vaikka Hipin mielestä osan joutaisi lopettaakin... niin millä pirulla näitä nyt kyttäät? Hippi voi suunnitella kätevän, tyylikkään ja turvallisen metrin leveän rekisterikilven 40 senttiä leveään pyörään. Hippi on aina ollut tae tyylikkyydestä.
Nyt Hippi heittelee hatusta.. tai siis huonosta muistista.. mutta voisiko pitää paikkansa että verorahoilla maksetaan reilun 600 000 henkilön palkat? Noista 150-200 tonnia on palomiehiä, poliiseja, sairaanhoitajia, lääkäreitä, tullimiehiä, rajavartijoita, puolustuslaitosta ja muita oikeasti tarpeellisia... ja loput 400-500 tonnia jonnin joutavia kumileimasia miettimässä näitä verokäytäntöjä ja muuta yleishyödyllistä http://www.iltasanomat.fi/ruokala/uutiset/art-2000000834657.html. Jos kumileimasimen vuosipalkka olisi vaikka 30 000 euroa (mikä on varmastikin alakanttiin) ja sivukuluineen sen 45 k€, niin eikö tuosta tule normimatikalla 400 tuhannella turhakkeella melkein 2 miljardin palkkakulu? Tai jos ottais joka turhakkeelta 200 euroa pois vuosipalkasta, niin sillä kattais kaikkien tarpeellisten 200 tuhannen työntekijän kokonaisen 100 euron vuosikorotuksen ja koko perkeleen MP-veron tulot ilman kuluja. Ihan vaan vinkkinä sinne vitun talousvaliokuntaan!
Perkele! Hippi taitaa muuten lähteä luennoimaan Harwardiin! 400 000 turhaketta * - 500 euroa per vuosi = valtiokassaan kilahtaa 200 milliä ilman että turhakkeita pitää irtisanoa. Nerokasta! Hipin TuFu-sopimus (turhakkeille fudut... tai ei siis fudut kun osallistuminen talkoisiin).
Venevero
Hippi jatkaa tässä aiheessa edellisen teemalla. Koska kansanedustaja Kaj Turunen olette kotoisin Savonlinnasta, on erittäin todennäköistä, että todella moni äänensä Teille antaneista ajaa ensi vuoden alusta puolueenne puheenjohtajan linjauksen mukaisilla ökyveneillä. Eli tehokkailla, yli 50 hevosvoimaisilla jahdeillaan mökeilleen norppia laskemaan tai viettävät kesäisiä perheviikonloppuja luksusluokan keskimoottoreissaan, jotka ovat kulkeneet suvussa perintönä 60-luvulta saakka. On jo oikeus ja kohtuus, että kerskakulttuurissa rypevä sawolainen keskiluokka pannaan ruotuun ja oikeasti maksamaan lifestailistaan.
Välihuomio5; Hipin vehkeet on sen verran pieniä ettei niistä joudu veroa maksamaan....
Ihan mielenkiinnosta? Tuleeko muuten ikinä semmoista päivää eteen siellä eduskunnassa... että tulisi sellainen tunne... että taas viedään persuja kuin litran mittaa? Hipillä on semmoinen jomottava fiilis ohimossa, että vaikka onnistuneesti tämän luksuslaiteveron olettekin olleet alulle saattamassa, niin joku porvarillisempi sakki on ollut auttamassa noiden kriteerien määrityksessä... ja sama hommahan käy tietysti ihan tuolla perusautoilun puolellakin... 200 tonnin Maserati on jatkossa huomattavasti aikaisempaa edullisempi, mutta tavan duunarin 2000 tonnin koslan kulut kasvavat... tämähän tietysti sopii persuille, kun suurin osa Teille äänensä antaneista noudattaa periaatetta, että kahden vuoden välein vaihdettava uusi auto ei koskaan saa maksaa alle 150 tonnia...
Hippi huomasi jo pienenä, että persaukisen ja rahamiesten erot tulevat selkeimmin esille kesäiltana vehkeitä... hmm... siis veneitä... vertaillessa Saimaan tyynillä selkävesillä.... Köyhillä ja keskiluokalla oli Hipin nuoruudessa ihan eri kaliberin vehkeet kuin rahamiehillä... Nythän vertailun tekeminen on jatkossa vitun paljon vaikeampaa, kun 3800 euron pankkilainalla ostettu 80-luvun Bayliner on verottajan mielestä samalla viivalla kuin Seitsemän päivää lehdessä esiteltävät suomalaisten urheilusankareiden potskit... liekö tämä ollut persujen tavoite? Vähän sama kuin verotusta muuttamalla todetaan, että 3000 euroa kuukaudessa tienaava on jatkossa huipputuloinen. Kaikki ovat jatkossa varakkaita. Ihan perkeleen kumma ajattelun malli on tuolla edustamassanne puolueessa... kaikkea halutaan olla ja kokeilla... osa jutuista sosialisoidaan, välillä ollaan niin perkeleen porvaria mutta juutalaisiksi tai muslimeiksi ei sentään aleta!
Kai... Kaj tästäkin voisi laskelman tehdä? Siis mitä tämä tarkoittaa oikeilla luvuilla ja euroilla? Paljonko verotuloja tulee, mitä systeemi maksaa? Ja mitä kaikkea jää jatkossa saamatta kun veneitä ei enää rekisteröidä? Hippi liikuskelee sen verran Saimaalle, että poliisin tai viranomaisen kontrolli oikeasti rekisteröidyistä veneistä tuntuu aika saatanan utopistiselta ajatukselta.... nimimerkillä viimeksi 3 vuotta sitten kaupungin edustalla alkometriin puhaltanut ja ei olisi varmaan haitannut pikku kännitkään kun oli tuttu konsta (jota ei saa lopettaa). Toisaalta saadaanhan tästäkin ihan kohtuullinen tietotekninen projekti, kun installoidaan polliisin vesiskootteriin Trafin vesiajoneuvojen tietokanta ja verolapputsekkiaplikaatio... vanhana IT-miehenä Hippi odottaa innolla tämän ratkaisun toteutusta...
Hipin kakkosvinkki; älkää keksikö lakeja mitä ei voi kontrolloida!
Toisaalta Bernerin esiin nostama GPS paikannus veneessä, missä poliisi voisi jetillä jahdata aluksia navigaattorin avulla toimisi varmaan vesillä yhtä näppärästi kuin maantiellä... onko se oikeasti vain Hippi kun haistaa tässäkin hiukan palaneen käryä? Ollillan työryhmä lobbaa tehokkaasti näitä systeemejä ja veikkaan että ratkaisujen toimittajatkin on jo kabinetissa valittu... Suomessa on yli 3 miljoonaa moottoriajoneuvoa rekisterissä ja jos tuollainen pelkkä kikkare autoon asennettuna maksaisi nyt edes niinkin vähän kuin 100 euroa, niin tuossa on 300 millin automaattilaskutin valmiina + 500 milliä itse järjestelmäkehitykseen.... sorry, ajatus karkasi...
http://yle.fi/uutiset/3-9379750
Tämä Bernerin touhu ei sinällään kosketa Teitä kansanedustaja Kaj Turunen, mutta jotenkin tämäkin homma rupesi nyt vituttamaan urakalla... johtuu siitä että katselen tekstiä kirjoittaessani ikkunasta lumisen kaunista talvimaisemaa ja rupesin miettimään sitä sakkoa, mikä rapsahtaa kun liikennettä valvova viranomainen lähettää ensi vuonna kirjeen Hipille:
'Perhefarmariinne kytketyn ajonseurantalaitteen mukaan olette 4.1.2018 sivuttaiskiihtyvyysanturista saatujen tietojen perusteella ylittäneet kotimatkallanne (oletamme kodin ja työpaikan väliseksi ajoksi, koska tämä toistuu edestakaisina matkoina joka arkipäivä) Kehä III:n rampissa Trafin määrittelemän turvallisen maksimin. Teon vaarallisuutta ja yhteiskunnan normeista piittamatonta asennetta korostaa se, että ajoneuvonne on kulkenut GPS:n ja asentoanturin yhteisdatan perusteella 73 kilometrin tuntivauhtia sivuittain.
Lisäksi olette jostain käsittämästä syystä kytkeneet saksalaisen insinöörin kehittelemän täysin toimivan automaattivaihteiston käsivalinnalle sekä pakottaneet satojen insinöörien ja tuhansien työtuntien perusteella ohjelmoidun luistonestoautomatiikan sekä ajonvakautusjärjestelmän pois päältä.
Ajoneuvonseurantalaitteen raportin häiritsevin yksityiskohta on kuitenkin se, että kaikkien muiden automaattisten järjestelmien deaktivoinnin rinnalla olette epäloogisesti kytkeneet nelivedossanne akselien tasauspyörästöjen lukituksen päälle.
Todennäköisesti olette onnistuneet järjestelmiä sammutellessanne sammuttamaan myös autonne navigaattorin ja joutuneet eksyksiin, koska ajonseurantalaitteen lähettämän GPS raportin mukaan olette kiertäneet kyseistä ramppia ympäri 5 kertaa peräkkäin. Tällainen huolimattomuus tulee nostamaan jatkossa Soneran teiltä veloittamaa tienkäyttömaksua.
Aikaisempi vastaava tapaus sattui kohdallanne marraskuussa ensi lumien aikaan. Huomautusta ja sakkoa ei kutenkaan silloin lähetetty järjestelmävirheen takia. Viallinen ajonseurantalaite raportoi silloin, että olisitte syyllistyneet vastaavanlaiseen, normaalista poikkeavaan ajokäyttäytymiseen, mutta teko kesti vain 2,8 sekuntia, jonka jälkeen ajonseuralaite raportoi virheellisesti hidastuvuudesta, VTT:n ja Trafin testeissä ei nykyisillä renkailla ole onnistuttu pysäyttämään autoa 66 km/h tuntinopeudesta 5.86 metrin matkalla edes kuivalla asfaltilla. Välittömästi tämän jälkeen virhetilassa ollut laite raportoi 1,43 päivää kestäneestä väärästä pysäköinnistä kyseisen rampin pientareella raportoiden lisäksi samalla virheellisestä asentotunnisteesta (ajoneuvon pyörät osoittivat ylöspäin).
Olitte itsekin ilmeisesti huomanneet virhetoiminnon, koska samanaikaisesti olette myös vaihtaneet autoa. Tämä ei olisi ollut välttämätöntä, pelkkä toimimattoman ajonseurantalaitteen päivittäminen riittää. Näille hyödyllisillä vinkeillä autamme teitä jatkossa säästämään autoilussa ja noudattamaan tieliikennelakia sekä Trafin ja Soneran yksityisautoilusta laatimia direktiivejä.'
Vittu, Orwellia!!! Saatana, ei edes Judge Dreddissä lähde noin hyviä visioita. Hippi taitaa ruveta sriivaamaan sci-fiä!!!
Koska olette kansanedustaja ja voitte ainakin yrittää vaikuttaa asioihin, niin Hippi suosittelee vilpittömästi unohtamaan toviksi erilaiset kokkarit ja niistä raportoinnin somessa ja painumaan munaravia Arkadianmäelle torpedoimaan tätä Bernerin helvetinkonetta. Ja tarkkana, ettei asiaa tulisi hoidettua yhtä tyylikkäästi kuin surullisen kuuluisaa opettajankoulutuslaitosta.
OKL
Aasinsilta;)
Hippi lueskeli liikuttuneessa tilassa entisillä kotikulmilla välillä vieraillessaan paikallislehdessä ja sosiaalisessa mediassa antamianne lausuntoja OKL:n karmeasta kohtalosta... kerroitte kaikille paikkakunnalla asuvilla ihmisille, mikä huutava vääryys se on, että perinteinen, hyvin toimiva opinahjo lakkautetaan kauniista Savonlinnasta ja siirretään rumaan Pohjois-Karjalaan, perkele... Joensuuhuun! Sieltä ei ole ikinä tullut mitään hyvää... paitsi Otis, Japa ja Jokinen.
Nyt taas populisteille tiedoksi. Ne ihmiset siellä Savonlinnassa tietävät jo tuon asian! Ei siellä helvetti tarvita kansanedustajaa kyynelehtimään nenäliina silmäkulmassa, miten vittumaista se on kun työpaikat menee... kansanedustaja, joka on valittu edustamaan kansaa, tarvitaan Helsinkiin ja Joensuuhun selittämään päättäville tahoille asia... Tämähän löytyy luettelemistanne arvoista myös kotisivullanne; Alueellinen tasa-arvo ja maakuntien työllisyyden edellytyksien parantaminen ovat minulle myös hyvin tärkeitä.
Talousvaliokunnasta teille on varmasti tuttu työkalu taskulaskin... se on silleen näppärä, että Hippikin osaa sen avulla (jos on sen verran valoa, että aurinkokenno jaksaa herätellä masiinan) laskea suoria ja epäsuoria vaikutuksia asiasta ja kokeneen poliitikon sujuvalla ulosannilla sitten vaan asia tiedoksi eteenpäin ja niin pois päin... Imatralta voi hakea oppia kuvaputkitehdaslobbauksesta tai sieltä Vaasan jostain läheltä sillan rakennuksesta... jos on hyvät jutut, niin kaikki on mahdollista!
Mutta kun koko perkeleen populistiporukan poliittisen vaikuttamisen oppikirjana toimii ilmeisesti joku Sun Tsun kirjoittama teos... niin sieltä on varmasti joku nimeltä-mainitsematon-aktivisti-jostain-pohjanmaalta-joka-ei-sitten-kuitenkaan-pärjännyt-edes-intissä-ja-rupesi-vartijaksi-ja-sitten-puolustaa-vihapäissään-isänmaata-maahanmuutolta-menemällä-naimisiin-ulkomaisen-naisen-kanssa... niin se heppu on varmasti kirjannut sotahistoriahuuruissaan taktikoidessaan puolueen PPDSG (populistic party defence strategy guide) doktriiniin kohtaan 'kuinka pärjätä kun ei taidot riitä' ohjeen 'osallistu vain taisteluihin, jotka voit voittaa'.
Hipin kolmosvinkki; Siellä Sun Tsun kirjassa ei lue... siis jos sen jaksaa lukea loppuun asti... niin siellä ei lue että juokse kovasti kun kakka iskee tuulettimeen!
Tässä vaiheessa Hipin on pakko nostaa esiin todellinen aktivisti Poiju! Poiju ei jättänyt viestin vientiä puolitiehen vaan toimitti Joensuun yliopiston päättäjille selkokielisen mielipiteensä niin kutsutussa Kakkagatessa. Aplodit!
Hippi ei pidä opettajista. Hippi opettelee itse! Miksi asia ylipäätänsä kiinnostaa edes Hippiä? Koska jokainen persujen turima case tarkoittaa Hipin talon potentiaalisten ostajien katoamista! Siksi! Muuten olisi ihan helvetin hyvä, että Savonlinnassa ei asuisi ketään.... saisi käydä rauhassa kalassa...
Kiinalaiset pääomasijoittajat?
Hienoa kansanedustaja Kaj Turunen! Tämä biopolttoainetehdas ja sen mahdollistavat anonyymit kiinalaiset liikemiehet tulevat olemaan se ratkaiseva tekijä, mikä tarvitaan Savonlinnan talouden elpymiseen ja ennen kaikkea Hipin talon myymiseen!
Jippii!
Vähintään yhtä hienoa on se, että Te sosiaalisen median postauksissa otatte rohkeati Teille kuuluvaa kunniaa tästä Savonlinnan lähitulevaisuuden kannalta merkittävästä anonyymina pysyttelevien kiinalaisten pääomasijoittajien halusta sijoittaa rahansa hitaasti kuolevaan pikkukaupunkiin.
Onnittelut jo etukäteen elvyttämistoimenpiteiden käynnistämisestä ja toivottavasti sopimusten loppuunsaattamisesta!
Uskon näiden tulevien meriittien siivittävän Teidät vielä pitkälle poliittisella urallanne! Maailma tarvitsee tekijöitä, ei puhujia!
Teema
Hippi tuottaisi tästä kaikesta keskusteluohjelman Ylen parasta antia tarjoavalle Teemalle, mutta....
Epilogi - Tarina hienosta penaalista
Olipa kerran tylsä kynä. Tylsä kynä muutti asumaan todella hienoon penaaliin. Kaikkien yllätykseksi tylsästä kynästä ei tullut terävää vaikka se pääsi asumaan todella hienoon penaaliin.
Jäikö paska maku
Ei Hipin elämä ihan noin ikävää kuitenkaan ole... Viime aikoina on tapahtunut paljon kivoja juttuja.... Hippi antoi elämänsä rakkauden, rujon Väyrysen Livelandille... Queen ja Adam Lambert oli kerrassaan mainio... samoin DAD... ja erikoisesti reunion Kessun (the few the proud the marines) kanssa lämmitti mieltä... Hippi korjasi Busterin startin, nyt pääsee liukkaasti kalalle... ja lisäksi nyt on tiedossa mikä jigi toimii en-kerro-missä-on-kuhia-paikassa!
Saatesanoiksi afroamerikkalaisten lökäpöksyjen tarinankerrontamusiikkia!
