Sabbath Bloody Sabbath

Hipin ensimmäiset kosketukset musiikin ihmeelliseen maailmaan tulivat 70-luvun lopun ylen tv-tarjonnasta (ennen kello 20:00 tulleet lähetykset) sekä muutamasta reteestä rockabillymusiikkia sisältävästä c-kasetista. Näin jälkikäteen ajatellen, noista lähtökohdista liikkeelle ponnistettaessa ei ole ihme, että monet pitävät Hipin musiikkimakua nykyäänkin omituisena ja hivenen epäkypsänä.

Alkuvuosien musiikin maailmaan tapahtuneiden haparoivien tutkimusretkien jälkeen tapahtui kuitenkin jotakin, mikä kolahti PikkuHipin otsalohkoon kuin kymmenen kilon moukari ja muutti koko loppuelämän. Naapurin hiukan PikkuHippiä vanhempi poika (terveiset vaan musiikkia ja teatteria edelleen harrastavalle Mikalle) esitteli PikkuHipille hyvin viattomalta näyttävän DTK-merkkisen C-kasetin, jonne oli kätketty jotakin hyvin pelottavaa ja synkkää. PikkuHippi innostui asiasta, tunki kasetin Phillipsin kasettisoittimeen ja keskittyi kuuntelemaan...

Voi saatana (ja pikkusieluille taas tiedoksi, tässä  yhteydessä saatanalla ei manata mitään tai ketään paikalle, ei tunnusteta uskoa Pimeyden Ruhtinaalle eikä oteta kantaa muutenkaan mihinkään mihin pitää uskoa tai mistä saa puhua vaikka näinhän taisin juuri tehdä?) sitä riemun, epäuskon, suuren rakkauden, yhteenkuuluvuuden ja itsensä löytämisen tunnetta, mitä PikkuHipille moneen kertaan kopioitu, runsaasti kohinaa ja rutinaa sisältävä äänite tarjoili. 

Kasetille oli kopioitu pari vinyylilevyä Black Sabbath nimiseltä orkesterilta. Ensimmäisten tahtien pihistessä pikkuisesta kasettisoittimesta alkoi päivä muuttua yöksi, varjot pitenivät, pilvet keräytyivät taajaman ylle, salamointi sekä Children of the Graven kanssa tahdissa ropiseva sade alkoivat ja PikkuHipille tuli kylmä. Tästä olivat äiti ja opetushallitus varoittaneet. PikkuHipin elämä oli löytänyt uuden ja oikean suunnan. PikkuHippiä ei ollut enää, tilalle kasvoi siinä hetkessä Hippi! Vahva ja määrätietoinen, samalla herkkä ja oikeudenmukaiden mutta auktoriteettejä kyseenalaistava mies. 

Samanlainen kuin ne komeat, pitkätukkaiset, parrakkaat heput, joiden kuvan Hippi myöhemmin löysi Suosikista ja joiden ulkonäköä Hippi pyrki vuosia myöhemmin imitoimaan (kasvettuaan sen verran isäukkoa isommaksi, ettei tarvinnut tukkapöllyjä enää pelätä). Näinköhän ihmisille muuten käy jossain herätysjuhlilla?

Black Sabbath oli jotain muuta kuin mitä Hipin elämä oli aikaisemmin ollut. Se tuntui jotenkin aikuisten miesten hommalta eikä miltään siloposkisten teddypojujen muniin puhaltelulta. Sabbathin pojat eivät muniin puhallelleet, näillä miehillä oli munat! JA ISOT! Siinä oli sähköä ilmassa ja tanner tömisi. Ristit paloivat lavalla ja kirkot pihoilla. Oli joku kumma sointukuvio, tritonus, millä kuulemma manattiin keski-ajalla paholainen paikalle ja jota Iommi viljeli riffeissään. Hipin englanninkielen taidot olivat silloin vielä vähän hakusessa, mutta sitkeällä työllä piisit saatiin suomennettua. Jumaliste, Sabbathin ukot eivät paskaa jauhaneet! Perkele! Mitä muuta pieni poika voi enää toivoa? Tästä kovemmaksi ei Hipin mielestä meno voinut juurikaan muuttua.

Black Sabbath on Hipin elämän yksi suurista rakkauksista. Välillä rakkaus hiipuu, miltei unohtuu, mutta usean vuosikymmenen ajan se on kuitenkin säilynyt vahvana päätyen vuodesta toiseen aina Hipin hallinnoimien erilaisten medioiden soittolistoille.

Hipin suuri rakkaus on saapumassa Helsinkiin 23.5.2012. Hippi oli asiasta innoissaan, kaverien kanssa oli suunniteltu lippujen hankkiminen tarkalla ja harkitulla operaatiolla. Oletusarvona oli, että myyntiin tulevat liput viedään käsistä kohtuullisen nopeasti. Tämän takia operaatio piti suunnitella ja toteuttaa tarkkuudella, jotta lippujen saanti saadaan varmistettua. Koneita oli linjoilla ympäri Suomea kyttäämässä lippu.fi palvelun myynnin aukeamista. Liput tulivat myyntiin kello 09:00, jolloin Hipin iskuryhmä H.O.T.4.U (Hippi Organisized Tactital 4men Unit) aloitti iskunsa, sveitsiläisen käkikellon tarkkuudella. Lippu.fi palvelun teknisten ominaisuuksien mokien kautta vain yksi iskuryhmän mies sai liput ostoskoriin. Jenkeiltä (CTU) adaptoidulla telekommunikaatiotekniikalla iskussa onnistunut iskuryhmän jäsen Killer raportoi ostoskorin sisällöstä ja ilmoitti ostavansa liput. Kaikki toistaiseksi hyvin, Hipin suuri rakkaus nähtäisiin elävänä. Ja paskat! Lippu.fi palvelu ilmoitti Killerille, ettei ostosta pystynyt maksamaan koska joku vitun-sähköposti-kenttä on väärin kirjoitettu. Killer yritti ratkoa ongelmaa 16 minuutin ajan (aika, minkä verran palvelu pitää lippuja varattuna). Lippu.fi palvelun asiakaspalvelija ilmoitti puhelinkeskustelussa  Killerille, että järjestelmä oli nyt vain noilta osin jumissa ja liput jäävät ostamatta.

Vittu mitä paskaa! Odotat saatana puolet oletettavista elinvuosista nähdäksesi suuren rakkautesi elävänä edessäsi? Ja mitä tekee Lippu.fi? Rakentaa haista-paska-palvelun, mikä ei ainakaan palvele kuluttajia. Onhan se varmaan kiva, kun myyjällä on tuote mikä myydään loppuun vaikkei nyt ihan jokainen asiakas sitä pystyisikään ostamaan. Puhumattakaan siitä, että ennättää varaamaan liput mutta myyjä ei ota maksua vastaan. Luulisi nyt perkele joku vastuu yrittäjilläkin olevan. Mikä helvetti tässä on oikeasti niin vaikeaa? Jos jumalauta omat hommansa hoitaisi tuolla tavalla kuin Lippu.fi niin Hippi olisi ollut työtön jo monta vuotta. 

Ja sitten toinen mielenkiintoinen juttu vielä. Lippuja ei saa ostaa kuin 6 kappaletta per asiakas, tämä siksi ettei joku älypää keksi ruveta käymään kauppaa niillä. Hassua kuitenkin, että jo samana päivänä ilmestyy jostain vitunmoinen läjä lippuja myyntiin tuplahinnalla? Paskiaiset! Kyseessä on Hipin suuri rakkaus!

No, Hippi hakee ne liput joka tapauksessa ja perkele suoraan sylttytehtaalta. Maanantaina Hippi marssii Televisiokatu 4:een Lippu.fi konttorille ja hakee liput sieltä. Jos ei ole lippuja Hipille niin saavat saatana järjestää järjestelmävirheen. Sieltä vaan kuusi lippua joltain onnettomalta Hipille ja soitto sitten niille onnettomille joille annetaan sama selitys kuin Killerille; järjestelmä on nyt vaan jumissa ja teiltä jää nyt sitten ne liput kuitenkin saamatta. Ja ihan vaan tiedoksi sinne Televisiokadulle. Jos ei Hipille löydy niitä pilettejä maanantaina, niin Hippi esittää taikatempun joka hakkaa Lippu.fi järjestelmän lippujen hävittämisen kirkkaasti. Asiakaspalvelusta katoaa vastaava määrä etuhampaita!

Jos ei mikään muu auta niin Hippi kirjoittaa kirjeen rakkaalleen ja anelee ne liput sieltä... tai sitten Hippi kirjoittaa Sharon Osbournelle, naiselle joka hakkasi itsensä Saatanan (pikkusieluille tiedoksi, että kyllä, tässä tarkoitetaan nimenomaan vanhaa vihtahousua) raskaan musiikin taustavaikuttajia arvojärjestykseen laitettaessa ja pyytää rouva Osbournelta apua nähdäkseen rakkaansa elossa...

Liitetäänpä mukaan vielä Sabbathin tuotantoa. Biisi, jonka bändi omisti mulkerolle managerille ja jonka Hippi omistaa Lippu.fi palvelun runkkareille! You bastards!

S-ryhmä ja vitun-vihree-bonuskortti

Nyt pitää jo oikein miettiä.... Hippi on ollut S-ryhmän miehiä miltei 20 vuoden ajan. Tarkemmin kun asiaa miettii, niin aika kovasta asiakasuskollisuudesta on kyse. Hippi ostaa S-kaupasta kaljat ja makkarat, viime aikoina myös vaipat ja piltit. Jopa Hipin aina niin muodikkaalta näyttävän, terveen ja elinvoimaisen kuontalon takana on Prisman hyllystä löytyvä runsaasti silikonia sisältävä Pantene Pro-V. Merkki, jonka Hippi valitsi omakseen, koska se muistutti jotenkin kaukaisella tavalla Panterasta. Fucking hostile!!!

Hippi liikkuu paljon... autolle kertyy kilometrejä vuodessa noin 70 000. Käytännöllinen tai järkevä ei ole koskaan kuulunut Hipin sanavarastoon, kohtuudesta puhumattakaan. Hippi käyttää ajoneuvoinaan mammuttimoottoreilla varustettuja vanhan koulukunnan saksalaisvalmisteisia laadukkaita (perhe ja kaverit ovat tästä varmaankin eri mieltä) takavetoja, jotka eivät kulje 3 kilometrillä biodiiseliä per satanen eivätkä osaa käyttää aurinkovoimaa polttoaineena. Kilometrejä siis tulee ja polttoainetta palaa. Ja joka helevetin tankillinen koetetaan saada sattumaan S-ryhmän automaatille.

Pukeutuminen on oikeastaan ainoa asia, missä S-ryhmä ei vielä ole Hippiä auttanut, mutta näin keski-iän kynnyksellä Big Star, House, RossBros ja Lerros ovat alkaneet näyttää brändeinä aina vaan houkuttelevammilta... Fredriksonin korvaläpillä varustetuista huopalippiksistä puhumattakaan.

Hippi keskittää siis käytännössä kaiken ostamisen S-ryhmään. Miksi? Sitä ei taida tietää edes Hippi itse...
Vihreän bonuskortin kanssa heilumisesta on tullut Hipille jostain syystä tapa toimia. Hippi yrittää kerryttää ostoksillaan asiakasomistajatiliään, jotta voisi maksaa sinne kertyneillä rahoillaan lomamatkan etelän lämpöön. Joka kerta kun Hippi on onnistua tavoitteessaan, hajoaa auto tai telkkari ja vahinkojen paikkaamiseen menee joka ikinen vaivalla säästetty sentti S-tililtä. Mutta Hippi ei perkele luovuta... sama meno jatkuu ja vihreä oravanpyörä alkaa pyöriä taas.

Viimeisen vuoden aikana Hipin usko autuaaksi tekevän vihreän kortin voimaan on alkanut horjua pahasti. Vastoinkäymiset alkoivat, kun bonuskortti vaihtui perinteisestä magneettiraidasta nykyaikaiseen sirukorttiin. Hippi on sen verran nykytekniikkaan vihkiytynyt, että omaksui varsin nopeasti sirukortin käytön myös bonuskortissa. Kynnystä mataloitti lisäksi muutaman vuoden harjoittelu vastaavalla tekniikalla toteutetuilla pankki- ja luottokorteilla.

Bonuskortilla voi kerätä bonuksia kaikista S-ryhmän pisteistä. On Prismaa, S-Marketia, Sokosta, nippu todella persoonallisia ravintoloita, tyylikkäitä hotelleja sekä tietysti ABC-liikennemyymälät, joita on tieverkoston varsille saatu pystyyn enemmän kuin kameratolppia. Hipin bonuskortti toimii mainiosti joka paikassa, paitsi S-ryhmän kylmäasemilla ja ABC-asemien yhteydessä olevilla polttoaineautomaateilla.

Joka helvetin kerta kun Hipin autosta meinaa menovesi loppu, tähtäilee Hippi totuttuun tapaan S-ryhmän automaatille. Joka helvetin kerta Hippi työntää  bonuskortin sinne saakelin automaattiin ja joka helvetin kerta automaatti antaa saman ilmoituksen 'Kortti ei kelpaa'. Satunnaisesti kortti kelpaa kolmannen yrityksen jälkeen, mutta useimmiten Hipin hermot saavat koko perkeleen automaatista tarpeekseen, minkä seurauksena Hippi tunkee bonuskortin lompakkoonsa ja pistää maksuvälineet automaattiin, jotka yllättävää kyllä hyväksytään ensimmäisellä kerralla, tankkaa auton ja kurvailee takaisin tien päälle. Hermot lopussa siinä Hippirukka sitten laskeskelee autossa paljonko jäi taas bonuksia saamatta ja kun ne nyt jäivät saamatta, niin ovatko ostokset tässä kuussa riittävän suuret, että pääsee sinne bonuksen ylimmälle portaalle ja ennen kaikkea... paljonko bonusmenetys on vuositasolla kymmenestä puhumattakaan... perkele!!!

Hippi pohdiskeli ongelmaa noin puolen vuoden ajan ja päätti sitten mennä paikallisen Prisman Infoon keskustelemaan asiasta. Lyhyen jonotuksen jälkeen sievä, nuori neiti otti Hipin asiat hoitaakseen. Hippi selitti ongelman ja ystävällisen asiakaspalvelijan ensi kommentista asti Hippi kirosi mielessään omaa typeryyttään... olisi ollut hermoille varmaan parempi vain hyväksyä sen perkeleen kortin toimimattomuus kuin mennä kuuntelemaan asiakaspalvelijan esitelmä aiheesta. Keskustelu meni suunnilleen näin;
Suurin osa kortin toimimattomuudesta ja asiakkaan olettamista toiminnallisista virheistä johtuu asiakkaan itsensä osaamattomuudesta kortin käytössä. Hipin vastaus väitteeseen oli, että kyllä sekin on mahdollista, mutta Hippi kyllä osaa käyttää ko. korttia myymälöissä ja pankkiautomaatissa, jossa kortin toiminta on ollut ensiluokkaista. Lisäksi Hippi uskalsi tässä vaiheessa esittää ääneen epäilyksen, että kylmäasemien kortteja lukevissa laitteissa on tekninen tai tahallinen (tästä myöhemmin) vika, joka estää bonuskortin hyväksymisen maksutapahtuman yhteydessä. Asiakaspalvelija kumosi Hipin väitteet mahdollisesta laiteviasta kertoen, että se ei ole mahdollista, koska laitteet ovat uusia. Asiakaspalvelija jatkoi samaan hengenvetoon, että vika on kortin käyttäjässä tai vaihtoehtoisesti kortissa. Hippi vastasi siihen, että tuskinpa on kummassakaan kun kerran myymälöissä toimii. Asiakaspalvelija ei hyväksynyt väitettä, vaan rupesi tarkastamaan tietokoneeltaan Hipin kortin tietoja. Kone näytti, että Hipin kortti on melko uusi kortti, ainoastaan puoli vuotta vanha, joten vika ei asiakaspalvelun mukaan voi olla kortissakaan. Hippi luonnollisesti tiedustelemaan että mitenkä tässä nyt edetään, jotta varmistettaisiin niiden bonuksien kertyminen? Olisiko yksi vaihtoehto vaikkapa sen uuden kortin tilaaminen ja sen  kokeilu, jos kerran laitteissa ei ole vikaa? Asiakaspalvelija mietti hetken ja sanoi, ettei kannata tilata uutta korttia, koska se maksaa kympin. Hippi laskeskeli hetken prosentteja ja tuli siihen tulokseen, että mitäpä yhdestä kympistä kun bonusta kertyy kuussa kuitenkin huomattavasti enemmän. Jostain syystä Hipin voimat kuitenkin olivat huvenneet keskustelun tuoksinassa ja Hippi vastoin tapojaan tyytyikin vain toteamaan, että  'aha' ja lähti talsimaan tiskiltä kotia kohti. Tosin mielessä käväisi vielä siirtyminen viereiselle tiskille reklamoimaan kohtuullisen yksinkertaisesta asiakaspalvelijasta naapurissa, mutta todennäköisesti aikaisemmasta keskustelusta seurannut henkinen ahdistus olisi kasvanut jatkokeskustelussa vähintään yhdellä kossupullolla hoidettaviin mittoihin, joten Hippi antoi asian olla.

Hippi on mietiskellyt asiaa. Tämäkin on järjestetty juttu ja joku juutalaisten salaliitto (ja pikkusieluille tiedoksi, että tässä juutalainen ei tarkoita Palestiinan seuduilta liikkeelle lähtenyt kansanryhmää vaan yleisesti peruspihejä koronkiskureita, jotka keräävät varallisuutensa toisia kusettamalla). Tai sitten sillä helvetin Googlella on perkele näppinsä pelissä tässäkin.

Hommahan on niin, että polttoaineen myynti on todella huonokatteista kauppaa (tai niin ainakin polttoaineveroja ja eu-tukia ruikuttavat huoltamoyrittäjät jatkuvasti itkevät). Jos tuosta huonokatteisesta kaupasta joudutaan vielä maksamaan muutaman prosentin bonukset, niin eipä paljon tulosta synny. S-ryhmän kehitysjohtajalla on varmaan syntynyt vähintään puolen vuoden palkan kokoinen bonusajatus siitä, miten konserni säästää. Ohjelmoidaan niihin automaatteihin semmonen juttu, että satunnaisesti osa bonuskorteista menee automaattisesti hylätyiksi. Ja sitten lisätään semmonen näppärä ominaisuus, että kortti pitää syöttää joka tapauksessa kolme kertaa ennen kuin se toimii. Suomalainen on kuitenkin niin perkeleen vaatimaton, tunnollinen ja haluaa välttää konflikteja, että helvetin harva lähtee siitä mittarilta kuitenkaan mihinkään reklamoimaan, varsinkin kun suurin osa kuluttajista uskoo itsekin, etteivät osaa käyttää sirukorttia. Hipin tutkimuksien perusteella noin 35% bonusyrityksistä ei onnistu ja 58% prosenttia ei jaksa syöttää korttia kolmeen kertaan. Ja kuitenkin sen verran ketju-uskollista väkeä ollaan, että S-ryhmän asemilta joka tapauksessa vitutuksesta huolimatta tankataan, kun niillä on se helvetin hyvä bonussysteemi.

Näin siis marssii osuuskaupan väki! Todennäköisesti ne saatanan automaatit raportoivat vielä ihmisten liikkeistä suoraan Googlelle, jotta saadaan selvitettyä missä on Suomen yksinkertaisimmat kuluttajat ja mihin näin ollen voisi tarjota vielä enemmän kusetusta sisältäviä palveluja. Hippi heitti aiemmassa lasten päivähoitoa koskevassa kirjoituksessaan haasteen yksityiselle sektorille, pystyykö joku yritys kehittämään vastaavan tai paremman kusetussysteemin kuin mitä etelä-suomalaisen kunnan päivähoidossa oli keksitty. Tämä S-ryhmän automaattien runkkaaminen lähentelee Hipin mielestä vastaava innovatiivisuutta. Joten jos S-ryhmälle idean keksinyt kehitysjohtaja ilmoittautuu Hipille omalla nimellään tai vaihtoehtoisesti joku konsernin kihoista (tai Petri Kokko Googlelta), niin Hippi tarjoaa sen lupaamansa pizzan paikallisessa turkkilaisten (ja pikkusieluille tiedoksi, tässä turkkilainen tarkoittaa nimenomaisesti tummempi ihoista ja useimmiten kihara tukkaista maassamme etnistä vähemmistöä edustavaa ravintoalalle yrittäjäksi usein suuntautunutta Turkista muuttanutta henkilöä) omistamassa ruokaravintolassa.